perjantai 29. elokuuta 2014

Herkkujen Suomi

Helsingissä järjestettiin 21.-23.8. Herkkujen Suomi lähiruokatapahtuma, jossa maakunnat esittelivät paikallisia tuotteitaan ja lähiruokamyymälöitään. Opintoihimme kuuluen olimme mukana Hämeen osastolla, jossa tehtäviimme kuului Lepaan puutarha- ja viinimyymälän tuotteiden myynti sekä hämäläisten huikopalojen valmistus. Huikopalalautanen sisälsi kuhamoussea ruisleivällä, grillattua porsaan kasleria kauraleivällä sekä munajuustoa porkkanahillokkeen kanssa. Messupäivät olivat oikein mukava kokemus! Itselläni ei ollut aikaisempaa kokemusta messuilla työskentelystä, joten viikonlopun aikana tuli opittua paljon uutta! Aikataulutus, esillepano, kylmäketju, ruoanvalmistus... Ja mukulakivillä seisominen 6-7 tuntia päivässä!! Mukavinta työskentely oli pienen kiireen keskellä, kun huikopaloja valmistettiin kuin liukuhihnalla! Kiireen keskellä oli rauhallisempiakin hetkiä ja ehdin itsekin kiertelemään tapahtuma-alueella. Maistelin eri osastoilla paikallisia herkkuja ja nokipannukahveillekin kerkesin Hannan kanssa :) Perjantai-iltana piipahdin Herkkujen Suomi tapahtuman yhteydessä järjestetyllä Syystober illa, jossa tarjolla oli pienpanimoiden oluita ja siidereitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti