tiistai 19. elokuuta 2014

Tuoppi katajainen

Tein kouluprojektinani esityksen sahdin valmistamisesta, ja PowerPointia varten tarvitsin tietysti kuvia valmistusprosessista. Ei siis muuta kuin mökille ja sahtipata tulille!


Sahti on perinteinen suomalainen suodattamaton olut, jonka valmistamiseen käytetään pääasiassa ohramaltaita. 

Sahdin valmistus aloitetaan työvälineiden katajoinnilla. Mäskipadassassa keitetään vettä, johon on lisätty tuoreita katajanoksia, ja kaikki työvälineet pestään tällä vedellä sen kiehuessa. Tämän jälkeen mäskipataan kaadetaan maltaat, noin 10kg sahtimallasta (ohra) sekä kourallinen Tuoppi Kaljamallasta (ruis). Pataan lisätään noin 20 litraa vettä ja lämmitetään kunnes lämpötila on 50-60C. Sahtimäskiä sekoitetaan 8 tunnin ajan noin 1-2 kertaa tunnissa, ja samalla tarkkaillaan lämpötilaa. Lämmön tulee pysyä koko ajan 50-60C:ssa, tarvittaessa pataa lämmitetään hyvin varovasti. 

Imellytyksen jälkeen mäski kiehautetaan. Heti mäskin kiehahdettua se juoksutetaan kuurnassa. Kuurnan pohjalle on asetettu tiheä verkko, jonka päälle on ladottu tuoreita katajanoksia. Katajapedin päälle kauhotaan kuupalla imellös mäskipadasta. Sahtivierre valuu kuurnan pohjaa pitkin ulos kuurnan päässä olevasta rei´ästä tynnyriin mäskin jäädessä katajapedille. 

Kun sahtivierre on valutettu tynnyriin, se jäähdytetään kädenlämpöiseksi (37C). Kädenlämpöiseen vierteeseen lisätään 25g hiivaa, joka aloittaa käymisprosessin. Sahti saa käydä tynnyrissä tai kanisterissa ulkoilmassa/huoneenlämmössä (n. 20C) yhden vuorokauden ajan. Tämä ns. voimakas käyminen tapahtuu siten, että käymisastian korkki on raollaan, jotta paine pääsee ulos astiasta. Pintakuohun laskettua sahti siirretään viileään jälkikäymistä varten. Viileä paikka voi olla kellari, maakuoppa tai vanha kaivo. Ennen käymisastian siirtämistä kylmään, asennetaan vesilukko. Sahti saa käydä viileässä noin 2 viikkoa, jonka jälkeen se on valmista nautittavaksi. 

Kuurnaan jäänyt mäski voidaan hyödyntää joko syöttämällä se sioille tai kanoille, tai käyttämällä sitä leivonnassa. Mäskissä itsessään ei ole alkoholia, sillä se ei ole käynyt. Mäski antaa makua esim. vehnäsämpylöille. Mäskiä jää sahdinteosta runsaasti, ja sitä voi hyvin pakastaa ja käyttää myöhemmin leivontaan. Mäskisämpylöiden ohje löytyy täältä.


Mökkeilimme ystäväpariskunnan kanssa, ja nautimme sahdinvalmistuksen ohessa myös kauniista ilmasta, uimisesta, grillauksesta, kalastuksesta ja saunomisesta. Lämmitimme myös kylpytynnyrin, jossa istuskelimme illan hämärtyessä. Pelasimme myös Härkälinnan retkeltä tuttua köydenvetoa, hauskaa! Viikonlopun kohokohta oli kuitenkin ehdostomasti miesten kalastusreissu, jonka aikana saimme ystäväni kanssa puhua kahdestaan elämän suurista asioista ja parantaa maailmaa, parhautta!

Viime viikonloppuna vierailin Lepaan puutarhamessuilla isäni, S:n ja S:n veljen kanssa. S päätti veljensä kanssa osallistua laatikonkasauksen SM-kisoihin, tavoitteena oli kai katsoa kumpi veljeksistä päihittää toisen... Mutta, kuinkas kävikään! S voitti koko kisan veljensä tullessa toiseksi. Ovat miehet nuoruudessaan koonneet tomaatilaatikon jos toisenkin, 10 pennin kappalepalkalla kuulemma :D Kilpailusta saimme hyvät naurut, ja viikonloppu oli muutenkin kaikin puolin mukava. Kiertelimme messuilla porukalla, jonka jälkeen lähdin isäni kanssa Mierolan sillalle kahvittelemaan. Myöhemmin illalla palasimme vielä Mierolaan syömään ja istumaan iltaa. Seuraamme liittyivät myös pari opiskelukaveriani, ja ilta sujui karaoken ja hauskojen juttujen parissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti