perjantai 29. elokuuta 2014

Opasta mua aurinko



Mistä mä sen tiedän, ollaanko jo siellä
Pitäisikö mun jatkaa vai onko menty jo hukkaan
Miten mä sen tunnen jos mä löydän sen
Mistä tunnen onnen kun mä ohi kävelen

Reino & The Rhinos Aurinko


Tällä viikolla harjoittelimme koulussa opastuksia. Jokainen piti vuorollaan noin 30 minuuttia kestävän opastuksen valitsemastaan kohteesta. Opastukset olivat aivan mielettömän hienoja! Kaikki olivat nähneet hurjasti vaivaa sekä taustatöissä, että itse opastuksen suunnittelussa. Toisia jännitti enemmän kuin toisia, mutta kaikki selviytyivät hienosti! Ryhmässämme on paljon musikaalisia ihmisiä, joten kylmiltä väreiltä ja kyyneliltäkään ei vältytty esityksiä seuratessa!

Hauhon Vanha Raitti & maisema näkötornista







Hauhon kirkko



























Hattulan Pyhän Ristin Kirkko









Tenholan linnavuori






Lisäksi saimme opastukset Mierolan sillasta, Janakkalan Pyhän Laurin kirkosta sekä Hämeenlinnan keskustan historiasta. Opiskelija, joka opasti meitä Hämeenlinnan keskustassa, on intohimoinen historianharrastaja, ja hän onnistui hienosti välittämään meille uskomattoman tietomääränsä lisäksi myös innostuksensa. Opastusta, jonka vetäjä on aidosti kiinnostunut esittämästään kohteesta, on ilo seurata. Itselleni kaikki kohteet olivat uusia, ja päällimmäisenä niistä mieleen jäi Tenholan linnavuori. Luonto, liikunta ja upea maisema sekä historia, jonka tulkinnassa voi käyttää mielikuvitustaan, onko parempaa kohdetta!? 

Seuraavat opastuskohteemme ovat Helsingissä, siitä lisää myöhemmin... Sitä ennen kuitenkin Evo startti, jossa ruokimme kenttäolosuhteissa päivittäin noin 300 henkeä. Todella mielenkiintoisia projekteja siis tiedossa, ja kirsikkana kakun päällä suunnitteilla opintomatka Leville! Opiskelu ei ole koskaan ollut näin hauskaa!

Herkkujen Suomi

Helsingissä järjestettiin 21.-23.8. Herkkujen Suomi lähiruokatapahtuma, jossa maakunnat esittelivät paikallisia tuotteitaan ja lähiruokamyymälöitään. Opintoihimme kuuluen olimme mukana Hämeen osastolla, jossa tehtäviimme kuului Lepaan puutarha- ja viinimyymälän tuotteiden myynti sekä hämäläisten huikopalojen valmistus. Huikopalalautanen sisälsi kuhamoussea ruisleivällä, grillattua porsaan kasleria kauraleivällä sekä munajuustoa porkkanahillokkeen kanssa. Messupäivät olivat oikein mukava kokemus! Itselläni ei ollut aikaisempaa kokemusta messuilla työskentelystä, joten viikonlopun aikana tuli opittua paljon uutta! Aikataulutus, esillepano, kylmäketju, ruoanvalmistus... Ja mukulakivillä seisominen 6-7 tuntia päivässä!! Mukavinta työskentely oli pienen kiireen keskellä, kun huikopaloja valmistettiin kuin liukuhihnalla! Kiireen keskellä oli rauhallisempiakin hetkiä ja ehdin itsekin kiertelemään tapahtuma-alueella. Maistelin eri osastoilla paikallisia herkkuja ja nokipannukahveillekin kerkesin Hannan kanssa :) Perjantai-iltana piipahdin Herkkujen Suomi tapahtuman yhteydessä järjestetyllä Syystober illa, jossa tarjolla oli pienpanimoiden oluita ja siidereitä.


tiistai 19. elokuuta 2014

Tuoppi katajainen

Tein kouluprojektinani esityksen sahdin valmistamisesta, ja PowerPointia varten tarvitsin tietysti kuvia valmistusprosessista. Ei siis muuta kuin mökille ja sahtipata tulille!


Sahti on perinteinen suomalainen suodattamaton olut, jonka valmistamiseen käytetään pääasiassa ohramaltaita. 

Sahdin valmistus aloitetaan työvälineiden katajoinnilla. Mäskipadassassa keitetään vettä, johon on lisätty tuoreita katajanoksia, ja kaikki työvälineet pestään tällä vedellä sen kiehuessa. Tämän jälkeen mäskipataan kaadetaan maltaat, noin 10kg sahtimallasta (ohra) sekä kourallinen Tuoppi Kaljamallasta (ruis). Pataan lisätään noin 20 litraa vettä ja lämmitetään kunnes lämpötila on 50-60C. Sahtimäskiä sekoitetaan 8 tunnin ajan noin 1-2 kertaa tunnissa, ja samalla tarkkaillaan lämpötilaa. Lämmön tulee pysyä koko ajan 50-60C:ssa, tarvittaessa pataa lämmitetään hyvin varovasti. 

Imellytyksen jälkeen mäski kiehautetaan. Heti mäskin kiehahdettua se juoksutetaan kuurnassa. Kuurnan pohjalle on asetettu tiheä verkko, jonka päälle on ladottu tuoreita katajanoksia. Katajapedin päälle kauhotaan kuupalla imellös mäskipadasta. Sahtivierre valuu kuurnan pohjaa pitkin ulos kuurnan päässä olevasta rei´ästä tynnyriin mäskin jäädessä katajapedille. 

Kun sahtivierre on valutettu tynnyriin, se jäähdytetään kädenlämpöiseksi (37C). Kädenlämpöiseen vierteeseen lisätään 25g hiivaa, joka aloittaa käymisprosessin. Sahti saa käydä tynnyrissä tai kanisterissa ulkoilmassa/huoneenlämmössä (n. 20C) yhden vuorokauden ajan. Tämä ns. voimakas käyminen tapahtuu siten, että käymisastian korkki on raollaan, jotta paine pääsee ulos astiasta. Pintakuohun laskettua sahti siirretään viileään jälkikäymistä varten. Viileä paikka voi olla kellari, maakuoppa tai vanha kaivo. Ennen käymisastian siirtämistä kylmään, asennetaan vesilukko. Sahti saa käydä viileässä noin 2 viikkoa, jonka jälkeen se on valmista nautittavaksi. 

Kuurnaan jäänyt mäski voidaan hyödyntää joko syöttämällä se sioille tai kanoille, tai käyttämällä sitä leivonnassa. Mäskissä itsessään ei ole alkoholia, sillä se ei ole käynyt. Mäski antaa makua esim. vehnäsämpylöille. Mäskiä jää sahdinteosta runsaasti, ja sitä voi hyvin pakastaa ja käyttää myöhemmin leivontaan. Mäskisämpylöiden ohje löytyy täältä.


Mökkeilimme ystäväpariskunnan kanssa, ja nautimme sahdinvalmistuksen ohessa myös kauniista ilmasta, uimisesta, grillauksesta, kalastuksesta ja saunomisesta. Lämmitimme myös kylpytynnyrin, jossa istuskelimme illan hämärtyessä. Pelasimme myös Härkälinnan retkeltä tuttua köydenvetoa, hauskaa! Viikonlopun kohokohta oli kuitenkin ehdostomasti miesten kalastusreissu, jonka aikana saimme ystäväni kanssa puhua kahdestaan elämän suurista asioista ja parantaa maailmaa, parhautta!

Viime viikonloppuna vierailin Lepaan puutarhamessuilla isäni, S:n ja S:n veljen kanssa. S päätti veljensä kanssa osallistua laatikonkasauksen SM-kisoihin, tavoitteena oli kai katsoa kumpi veljeksistä päihittää toisen... Mutta, kuinkas kävikään! S voitti koko kisan veljensä tullessa toiseksi. Ovat miehet nuoruudessaan koonneet tomaatilaatikon jos toisenkin, 10 pennin kappalepalkalla kuulemma :D Kilpailusta saimme hyvät naurut, ja viikonloppu oli muutenkin kaikin puolin mukava. Kiertelimme messuilla porukalla, jonka jälkeen lähdin isäni kanssa Mierolan sillalle kahvittelemaan. Myöhemmin illalla palasimme vielä Mierolaan syömään ja istumaan iltaa. Seuraamme liittyivät myös pari opiskelukaveriani, ja ilta sujui karaoken ja hauskojen juttujen parissa :)

perjantai 8. elokuuta 2014

Back to school!

Maaseutumatkailun opiskelujen syyslukukausi alkoi maanantaina. Syksyllä opiskelemme ohjelmapalveluita, ja ensimmäinen isompi projekti on Herkkujen Suomi -messuille osallistuminen 21.-23.8. Edustamme Kanta- ja Päijät-Hämeen osastolla, tervetuloa maistelemaan paikallisia tuotteita sekä tekemään ostoksia! Hämeen osastolla on myynnissä mm. Lepaan omenoita ja sipuleita, Kultasuklaan suklaata, Tuulosrievän leipää, Vääksyn Myllyn hiutaleita ja jauhoja sekä TryffDelin villitryffelisienituotteita.

Maanantaina opiskelimme koulussa opastusta sekä ohjelmapalveluita, ja suunnittelimme tiistain retkiruokailun. Tiistaina suuntasimme Hauholle Härkälinnaan hyvin helteiseen ja vauhdikkaiseen päivään! Aamupäivällä valmistimme retkiaamiaisen nokipannukahveineen, sekä valmistelimme suunnittelemamme lounaan. Paistoimme nuotiolla kasvis-halloumi/kanavartaita, joiden lisukkeena nautimme salaattia. Ruoanlaittaminen porukalla oli mukavaa puuhaa, joskin nuotion vieressä oli melko tukalat paikat, kun lämpötila huiteli muutenkin +30C:ssa!


Lounaan jälkeen Jaakko Pouttu tuli kertomaan meille Härkälinnasta sekä sen yhteydessä toimivista Leppäniemen Hirsihuviloista sekä alueen aktiviteeteista, joihin kuuluvat mm. keskiaikaiset pelit. Menimme järven rannassa sijaitsevalle pelikentälle, jossa muodostimme joukkueet ja aloitimme armottoman kamppailun! Lajeinamme oli mm. katapultti, köydenveto sekä ristinheitto.

Katapultin viritystä



Köydenvetoa sahapukkien päällä

Rautaristien heittoa

Kovaa taistelua rautapallon upotuksessa

Hauskan ja hikisen päivän päätteeksi kokoonnuimme luokkakaverimme rantaan, jossa kilistelimme alkaneelle lukukaudelle ja pääsimme uimaan ihanasti vilvoittavaan Iso-Roineeseen!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Todo está bien!

Muutama viikko kesätöitä vielä jäljellä. Viime viikolla pääsin puhumaan töissä espanjaa asiakkaan kanssa! Alkuun jännitti, mutta kyllä ne sanat jostain takaraivosta saa kaivettua esille :) Haluaisin jatkaa espanjan opiskeluja, mutta nyt ei vain aikataulu anna periksi... Pöydällä odottaa vino pino eläinaiheista kirjallisuutta, jonka haluan lukea läpi ennen klinikkaeläinhoitajakoulutuksen alkamista, ja elokuussa jatkuvat maaseutumatkailun opiskelutkin varmasti pitävät kiireisenä.

Kävin maanantaina kyläilemässä opiskelukaverini luona, ja keskustelu ajautui väistämättä koulutusasioihin. Puhuimme ateriapalveluiden työharjoittelusta, jonka itse suoritin toukokuussa, ja jota ystäväni suorittaa parhaillaan. Ravintolan keittiössä työskenteleminen on antanut paljon ideoita ja uutta osaamista omaan ruoanlaittoon. Vertailimme kokemuksiamme ja totesimme myös ystäväni kanssa molemmat haaveilevamme kaasuliedestä omassa keittiössä!

Syksyllä alkavan ohjelmapalveluiden opintokokonaisuuden näyttö tulisi suorittaa marraskuussa. Nyt jo mietityttää, minkälaista ohjelmapalvelua sitä keksiikään todennäköisesti pimeään ja sateiseen Suomen syksyyn... Itse haluaisin keskittyä ohjelmapalveluissa maatilamatkailuun, eläimiin ja luontoon. Ideoita on koiravaljakkoajelusta pilkkikisoihin, mutta tuo ajankohta on kovasti rajoittava tekijä. Ehkäpä ajatukset järjestyvät syksyn mittaan ja eikös sitä sanota, että ei ole huonoa säätä, on vain väärää pukeutumista ;)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Happy happy, joy joy!

Vietin juhannusta yhden parhaimman ystäväni polttareiden merkeissä. Suuntasimme torstaina sateisessa säässä laivalle, ja perjantaina kävimme aurinkoisessa Tallinnassa. Todella hauska reissu, josta jäi ihania
muistoja ja uusia ystäviä! Juhannuslauantain ja -sunnuntain olin töissä, mutta ehdin myös grillailemaan kotona, sekä nauttimaan hieman lämmikettä perinteiseen juhannussäähän Mierolan Silta Cafen terassilla. Sunnuntaina kävin vanhempieni kanssa Lepaan puutarha- ja viinimyymälässä, sekä tutustumassa opiskeluympäristööni Lepaalla.

Ennen juhannusta sain tietää tulleeni valituksi marraskuussa alkavaan klinikkaeläinhoitajan koulutukseen! Aivan mahtavaa! Kaikki käytännön asiat ovat vielä auki, asumisjärjestelyjen ja kahden eri koulutuksen yhdistämisen kanssa tulee varmasti vielä unettomia öitä ja lisää harmaita hiuksia, mutta tällä onnellisuuden määrällä mennään vaikka läpi harmaan kiven! Klinikkaeläinhoitajakoulutukseen pääseminen on mulle kuin lottovoitto, ja osoitus siitä, että unelmiaan on uskallettava seurata rohkeasti. Kun päätin alkukeväästä myydä kampaamoyritykseni, moni ihmetteli rohkeuttani. Päivääkään en ole päätöstäni katunut. Maaseutumatkailun opiskelu, muutto Parolaan, työharjoittelu, kesätyö ja uudet ihanat ystävät ovat kaikki antaneet mulle niin paljon enemmän kuin osasin odottaa. Kaiken tämän mahdollistamisesta kuuluu myös iso kiitos S:lle, joka on jaksanut kuunnella ja tukea mun haaveita, ja on ollut järjen ääni niinä hetkinä, kun mä olen maalaillut taivaanrantaa. S:n haaveena on päästä joskus muuttamaan takaisin Turkuun, ja nyt se vaihtoehto näyttää aika hyvältä. Ehkä sittenkin voi saada kaiken, mitä haluaa?

Kesäkuu lähestyy jo loppuaan, enkä tiedä toivoisinko ennemmin kesän vain jatkuvan, vai kiirehtisinkö mielummin jo kohti syksyä. Maaseutumatkailun opinnoissa aloitamme elokuussa ohjelmapalveluiden opintokokonaisuuden, joka on varmasti erittäin mielenkiintoinen. Syksyn aikana osallistumme myös parin tapahtuman järjestämiseen. Herkkujen Suomi lähiruokamessut järjestetään elokuussa Helsingissä, ja opiskeluryhmämme on mukana messuilla sekä rakennusvaiheessa, että asiakaspalvelutehtävissä. Paljon kivoja asioita siis edessä syksyllä!


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Käpy selän alla

Kesätyöt ovat sujuneet hyvin, ja nyt on jo sellainen fiilis, että osaan kaikki oleellisimmat asiat. Parin ensimmäisen työviikon ajalle sattui myös monta vapaata, joten olen päässyt nauttimaan ihanasta kesästä.

Viime viikolla vietimme muutaman päivän mökillä. Grillausta, saunomista, uimista, aurinkoa, täydellistä kesäfiilistä! Valoisa kesäyö, tyyni järvi ja lasi (tai muutama) hyvää viiniä, voiko muuta enää vapaapäiville toivoa? Vielä kun oppisi rentoutumaan ja vain olemaan... Paikallaan pysyminen ei kuulu mun vahvuuksiin, mökilläkin koko ajan puuhastelin jotain, en mitään järkevää tietenkään, vaan esimerkiksi keräilin käpyjä pitkin pihaa ja tein niistä pöytäkoristeen. Mutta, huvinsa kullakin, ja kaipa mun tapa rentoutua on turhanpäiväisten asioiden parissa touhuaminen. Jätin muuten mun käpykorin grillikatokseen, ja veikkaampa, että seuraavat mökille menijät eivät jaa mun taiteellista näkemystäni ja viskaavat kävyt grilliin :P 

Mutta, jotta elämä ei olisi liian ihanaa, on niitä stressinaiheitakin... Jännityksellä odotan tietoa klinikkaeläinhoitajan koulupaikasta. En ehkä kovin luottavaisena, mutta toiveikkaana kuitenkin. Tietämättömyys ei sovi mun hermoille, haluaisin aina pystyä suunnittelemaan kaiken valmiiksi. Niin, ja se toinen stressinaihe... Mulla on huomena synttärit. Hitto, tää on eka vuosi ikinä, kun toivon, että en enää täyttäisi vuosia! Viime yönkin pyörin unettomana sängyssä tuntien ahdistusta kaikesta ja en mistään. Mun vuosi sitten alkanut kolmenkympin kriisi ei edelleenkään ole hävinnyt mihinkään. Voisiko olla, että huomena se taianomaisesti katoaisi? Joo, I wish.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Tuuliviiri vallaton

Keskiviikkona vietimme S:n kanssa yhteistä vapaapäivää Hämeenlinnassa. Kävelimme Linnapuistossa ja Kaupunginpuistossa sekä Hämeen Linnan ulkoalueilla. Roki pääsi myös uimaan pitkästä aikaa, ja voi sitä riemun määrää! Jätkä temmelsi vedessä voikukanvarsien kanssa ja syöksyi vauhdilla hakemaan keppejä! Sää oli ihanan aurinkoinen, ja kotimatkalla pysähdyimme vielä Mierolan Sillalle lounastamaan. 


Torstaina kävin Paimiossa klinikkaeläinhoitajakoulutuksen pääsykokeessa. Haastattelu meni oikein hyvin, mutta kokeeseen kuului myös yllätysosuus: käytännön koe. Alkushokista selvittyäni se sujui pienestä epävarmuudesta huolimatta melko hyvin, mutta kuultuani, että suurin osa hakijoista omaa jo pieneläinhoitajan tutkinnon, en ole kovinkaan vakuuttunut omista mahdollisuuksistani. Käytännön kokeen pelastus oli se, että itsellänikin on iso koira, joten tuollaisen vasikan käsittely on hanskassa. Muutama paha rasti kokeessa kyllä oli, ja niistä en ihan puhtain paperein tainnut selviytyä... Tulokset saan juhannuksen jälkeen, siihen asti jännätään ja sitten aletaan suunnittelemaan mihin suuntaan nenä tulevaisuudessa näyttääkään :) 

Jotenkin aika ristiriitaiset tunteet nyt kaikkien kouluasioiden suhteen, välillä toivon pääseväni opiskelemaan klinikkaeläinhoitajaksi, välillä taas että sieltä tulisi kielteinen päätös... Eläimet on niin se mun juttu, mutta tämä matkailualan opiskelu on kyllä osoittautunut ihan mielettömän kiinnostavaksi, ja nyt houkuttelee se amk-paikkakin, joka on jo plakkarissa. Äh, ehkä joku kenellä ei ole näin tuuliviirimäinen luonne, voisi kertoa mulle, mitä mä oikeasti haluan?

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Koulu-uutisia ja kesätöitä


Takana viikon loma Espanjassa, Morairassa ja Torreviejassa. Lomalla tuli nautittua tapaksia ja tinto de veranoa taas vuoden tarpeisiin! Espanjan kielikin on vielä jotenkuten hallussa, tosin pieni kertauskurssi ei olisi pahitteeksi, välillä joutui käyttämään mitä erikoisempia kiertoilmauksia kun oli yksi jos toinenkin sana kateissa :D

Sain lomalla loistavia uutisia! Pääsin Haaga-Helian DP in Tourism linjalle Porvoon amk:hon!! Ja, jotta asiat eivät koskaan olisi liian yksinkertaisia, sain myös kutsun klinikkaeläinhoitajakoulutuksen valintahaastatteluun! Tuo haastattelu on huomena, ja se kyllä jännittää, sillä tiedän, että koulutukseen on tooooodella vaikea päästä. Fingers crossed! Tuo eläintenhoitajakoulutus on mun pitkäaikainen haave, joka vain ei tähän mennessä ole ottanut tuulta siipiensä alle. Olinkin suunnitellut suorittavani maaseutumatkailun ohjelmapalveluihin liittyvän harjoittelun ja näytön kotieläinpihalla tai vastaavalla, koska tulevaisuudessa tulen varmasti (vai toivottavasti?) työskentelemään karvakuonojen kanssa - tavalla tai toisella!

Loman jälkeen aloitin kesätyöt Apianlahti Campingissa. Työhön kuuluu matkailijoiden vastaanotto, keittiötyöt sekä kaikkia yleismies Jantusen hommia nurmikonleikkauksesta saunanlämmitykseen ja siivoukseen. Työpaikka vaikuttaa todella kivalta, ja kaikki tähän mennessä tapaamani työkaverit ovat mukavia. Tiedossa todella erilainen kesä verrattuna 10 aikaisempaan, mutta hyvällä fiiliksellä ja hymyssäsuin kohti uusia asioita!

lauantai 24. toukokuuta 2014

Lomalla viimeinkin!

Voin ottaa iisimmin... :)

Takana kolme viikkoa työharjoittelua Aulangon Kievarissa. Harjoittelu oli erittäin mielenkiintoista ja opettavaista, mukaan tarttui myös muutamia reseptejä, jotka ovat jo kotona päässeet kokeiluun. Aika meni hurjan nopeasti, sekin kai kertoo siitä, että keittiössä oli kiva työskennellä!

Tänään suoritin ateriapalveluiden näyttötutkinnon pienimuotoisten tupaantuliaisten yhteydessä. Olin tehnyt näyttösuunnitelman huolellisesti, ja se helpottikin käytännön toteutusta. Aamupäivän jännitys helpotti kun pääsi alkuun työskentelyssä. Menussani teemana oli lähiruoka, jota edustivat mm. alkumaljana tarjoiltu Lepaan Golf, Kankaisten tilan mustaherukkamehu, Heikkilän tilan leipäjuusto, Sokerileipuri Suomisen hapanleipä sekä kotimaiset kasvikset.

MENU

Lepaan Golf /  Kankaisten tilan mustaherukkamehu

Raikas kurkkukeitto
Siianmätimousse Sokerileipuri Suomisen ruisleivällä

Sipulinen uunilohi
Kotimaiset uudet perunat
Leipäjuustosalaatti
Parsasalaatti

Hasselpähkinämarjapiirakka

Kotikalja, Kankaisten Tilan mustaherukkamehu, vesi
Kahvi, tee

Näytön suorittaminen kotona omassa keittiössä oli ehdottoman hyvä ajatus, pystyin työskentelemään rauhallisesti, mutta tehokkaasti. Sain hyvää palautetta työskentelyni järjestelmällisyydestä sekä myös työskentelytavoista, joista iso kiitos kuuluu myös työharjoittelupaikkani kokeille. Kaikki ruoat onnistuivat hyvin ja maistuivat hyvin vierailleni, erityisesti kylmä kurkkukeitto sai kehuja näin helteisenä kesäpäivänä. Näytön suorittamisen jälkeen minulla alkoi viikon kesäloma, jonka kunniaksi avasin shamppanjapullon! Maanantaina lähden ystävieni kanssa Espanjaan lomailemaan ja ennen kaikkea nauttimaan ruoasta ja auringosta! Ajatuksissani siintävät jo ihanat friteeratut pikkukalat, mustekala, tortilla espanola, oliivit sekä cava de sangria ja tinto de verano!



Siianmätimousse Sokerileipuri Suomisen ruisleivällä


Raikas kurkkukeitto


Sipulinen uunilohi & uudet perunat


Parsasalaatti & leipäjuustosalaatti


Marjapiirakka



Loman kunniaksi maistelimme Rokin kanssa shamppanjaa!




perjantai 9. toukokuuta 2014

Unelmia ja keittiöhommia

Takana ensimmäinen viikko työharjoittelua Aulangon Kievarissa. Harjoittelu on ollut todella mukavaa, sillä olen päässyt keittiössä osallistumaan kaikkiin töihin. Eilinen päivä oli aivan mahtava! Illalla Kievarilla oli peräkkäin kaksi isohkoa ryhmää syömässä, joten ruokien valmistelun lisäksi sain osallistua myös annosten esillepanoon. Kun ei ole aikaisempaa kokemusta keittiötyöstä, on oikeastaan aika hämmästyttävää miten nopeasti reilut 30 upeannäköistä annosta saa vietyä asiakkaille! Tämän tietysti mahdollistaa hyvä suunnittelu ja henkilökunnan ammattitaito. Harjoittelusta on ehdottomasti hyötyä sitä tulevaisuuden omaa haavetta ajatellen, osaa sitten joskus itsekin omassa pienimuotoisessa toiminnassaan olla suunnitelmallinen ja tehokas, ja ymmärtää mitä ruoanvalmistus isommassa mittakaavassa vaatii.

Viimeiset päivät ovat harjoittelun lisäksi kuluneet näyttötutkinnon suunnitelmaa kirjoittaessa. Pidän näyttötutkinnon tupaantuliaisten yhteydessä, ja kirjallinen osuus alkaa olemaan nyt hyvällä mallilla. Menu on mielestäni lähiruokateemaani sopiva ja kesäisen raikas. Toivottavasti sää vain lämpenee parin viikon sisällä! Alkuruoaksi tarjoan kylmää kurkkukeittoa ja siianmätimoussea ruisleivällä. Pari päivää sitten testasin keittoreseptin, ja hyvää keitto oli, mutta... Kun ulkona on +4 astetta ja räntää tulee vaakatasossa, ei kylmä kasviskeitto ole ehkä ihan houkuttelevin vaihtoehto :)

Valitsin teemakseni lähiruoan, sillä nyt muutettuani Parolaan, on mielenkiintoista tutustua alueen pientuottajiin ja tilamyymälöihin. Olen ollut yhteydessä pariin tilanmyymälään, josta tulen hankkimaan näyttööni juustot ja mehut. Lisäksi tarjolla on tietysti Lepaan viinitilan viiniä. Vaikka menuni ei sisällä lihaa, kävin toissapäivänä tutustumassa lähellämme sijaitsevaan Katinalan Lihakauppaan. Myymälässä oli hyvä valikoima makkaroita ja tuoretta lihaa, mutta nyt mukaani tarttui vain possunkorvia Rokille, jotka, päätellen siitä, että Rokin kuono eksyi jo ulko-ovella muovipussiin, olivat ilmeisen herkullisia!

Tein muuten viimeinkin kotona sitä erikoisruokavalioiden keittiötunnilla valmistamaamme herkullista munakasrullaa, jonka ohje löytyy tästä postauksesta. Korvasin tosin alkuperäisen ohjeen jauhot 2 dl:lla täysjyvävehnäjauhoja, ja lopputulos oli juuri niin maukas kuin muistelinkin :) Keittiötunneilta on monia muitakin hyviä reseptejä vielä kokeilematta, täytyisi kai pitää jotain muistivihkoa mukana, ruokakaupassa kun aina tuntuu pää lyövän ihan tyhjää siinä vaiheessa kun pitäisi päättää, mitä tänään syödään. Ja joo, muutenkin ehkä jonkinlainen suunnitelmallisuus helpottaisi ruokaostoksia, mun mielestä vaan on vaikea tietää tänään, mitä huomena tekee mieli ;)

Parolaan kotiutuminen on ollut oikein helppoa. Hyvät ulkoilumahdollisuudet Rokin kanssa ovat ehdottomasti plussaa, pari ensimmäistä päivää oli kyllä puhelimen karttasovellus ja Sports Tracker kovassa käytössä, mutta nyt on löytynyt muutamat erimittaiset vakkarilenkit. Polkupyörä edelleen odottaa kevätkauden avausta... Muutaman pyöräilykohteen olen jo miettinyt valmiiksi, mutta vielä on liian kylmä. Oma pieni pihakin on tosi kiva, vaikka en mikään viherpeukalo olekaan niin olen ainakin yrittänyt! Ensimmäiset kukat on jo istutettu, ja ensi viikolla lisää. Viime viikonloppuna pidimme aidanrakennustalkoot, nyt Rokikin saa olla pihalla ilman, että jomman kumman meistä tulee olla vahtimassa. Jätkä kun lähti pihasta pari kertaa omalle pikku retkelle ennen pihan aitaamista ;)

Alkuviikolla ohjelmassa on näyttösuunnitelman kustannuslaskelman tekeminen, ja mikä kivointa, palkintona siitä lähdemme keskiviikkona opiskelukavereiden kanssa retkelle Tampereen Ikeaan! Tarvitsen näyttöä varten muutaman kipon ja kupin, ja varmasti myös kaikkea muuta, mitä tosin ymmärrän tarvitsevani vasta siinä vaiheessa kun näen sen ;) Viimekertainen Ikean reissu Samin kanssa oli taas sitä tyyliä, että piti melkein juosten ja sivuilleen vilkuilematta etsiä juuri ne tavarat, mitä tarvitsimme. Mikä ihme siinä on, että pääsääntöisesti miehet ja Ikea ei ole hyvä yhtälö?!


keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Ahvenanmaan makuja

Perjantaina aloitimme kevään viimeisen lähipäivän aistinvaraisella maistelulla. Makutestissä oli Lepaan viinitilan Lepaan Golf helmeilevä hedelmäviini. Ihmisen makuaisti on tarkimmillaan aamulla klo 9 ja 11 välillä, joten lomallakin voidaan jatkossa unohtaa se klo 12 sääntö, jos siis juodaan vain maun vuoksi ;) Lepaan Golf oli mukavan kesäinen ja kevyt kuohujuoma. Myyntiin viini tuli tänään 30.4. Lepaan viini- ja puutarhamyymälässä, joten sinne suuntasimmekin Taijan kanssa vappuostoksille! Teimme samalla reissulla kukkaostoksia ja piipahdimme Mierolan silta Cafessa. Mukava päivä, ja viileästä säästä huolimatta sain rapsuteltua kotipihaa kuntoon ja kaikki kukatkin ruukkuihin, jouduinpa vielä tekemään lisätilauksen S:lle joka kotimatkalla pysähtyi hakemaan lisää orvokkeja!

Perjantaina koulussa valmistimme koko ryhmän voimin minun ja Pauliinan suunnitteleman Ahvenanmaa-teemaisen menun. Ruokalista oli seuraavanlainen:

Rapea omenasalaatti

Paistetut ahvenfileet
Perunamuusi
Mustaleipä
Stallhagen olut

Ahvenanmaan pannukakku
Gluteenittomat letut
Vadelmahillo, kermavaahto




Nyt edessä on vielä ateriapalveluiden opintokokonaisuuden näyttötutkinto, ja sitä ennen kolme viikkoa työharjoittelua Aulangon Kievarissa. Näyttösuunnitelmaa olisi tarkoitus pikkuhiljaa alkaa kirjoittelemaan ylös, nyt ajatukset ja menuvaihtoehdot vilistävät päässä, parasta olisi tehdä päätös ja pysyä siinä! Alkuruoan ja jälkiruoan suhteen olen jo varma, pääruokaa sen sijaan vaihdan vähintään kerran päivässä... Ehkäpä työharjoittelun myötä päätös suuntaan tai toiseen varmistuu kun saa vähän kokemusta isomman kokonaisuuden toteuttamisesta ja ajankäytöstä. 

Hauskaa vappua ja kippis Lepaan Golfilla! 


torstai 24. huhtikuuta 2014

Lapin makuja ja retkeilyä

Keskiviikkona toteutimme ensimmäiset maakuntateemaiset menut, Evan ja Mikon Häme-menun, sekä Renjan, Eilan ja Johannan Lappi-menun. Itse osallistuin Lappi-menun toteuttamiseen, ja ruoat olivat todella maukkaita ja sopivat hyvin teemaan. Kaiken kruunasi vielä upea Lappi-henkinen kattaus!





Iltapäivällä lähdimme tutustumaan Inkalan Kartanoon. Kartano sijaitsee upeassa maisemassa järven rannalla. Nautimme aurinkoisesta päivästä ulkosalla kävellen ja kuunnellen Leila Ylitalon kertomusta tilan historiasta ja nykyisestä toiminnasta. Päivän päätteeksi Leila tarjosi meille vielä kahvit Kartanon päärakennuksessa.




















Tänään olin Porvoossa Haaga-Helian Degree Program in Tourism pääsykokeissa. Kirjallinen osuus ja haastattelut sujuivat mielestäni hyvin, ainoastaan matemaattinen osuus kauhistuttaa. Päässälasku ei ole koskaan ollut vahvin puoleni, etenkään kun kyseessä on prosentti- ja jakolaskut.... Tehtävät olivat siis ongelmanratkaisua, jossa piti ensinnäkin ymmärtää mitä kysytään, osata muodostaa lauseke, ja sitten vielä ratkaista se, huh! 1/5 pisteistä tulee matemaattisesta osuudesta, joten toivottavasti arpaonni suosii, veikkauksen puolelle nimittäin meni osa vastauksista :) Kesän aikana sitten selviää, miten käy.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Muuttolaatikoita ja pääsiäischillailua

Edellisen postauksen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua paljon! Meille tuli kaksi uutta pikkuista karvakuonoa, lähinnä Rokin viihdykkeeksi (krhöm...), hän kun niin kovin ikävöi Ivanaa. Gerbiilit Hippu ja Muru ovat kotiutuneet hyvin, ja ovatkin varsinainen vauhtikaksikko, jonka lempipuuhaa on terraarion uudelleensisustus! Roki tykkää katsella kaksikon touhuilua, ja usein olen löytänyt itsekin tuijottelemassa terraarioon. Kuvassa gerbut pääsivät jaloittelemaan, ja vauhtia riitti!

Muutto Parolaan on enää muutaman päivän päässä. Saimme muuttolaatikot kiirastorstaina, ja pitkä perjantai olikin sitten nimensä mukaisesti pitkä! Pakkasimme koko päivän, ja saimme kaiken sellaisen pakattua, jonka jo voi pakata. Muutama lautanen, kattila ja paistinpannu jäivät vielä käyttöön, sekä tietysti kaksi viinilasia! Lauantaina päätimmekin sitten palkita itsemme ahkerasta uurastuksesta, ja ottaa äkkilähdön Turkuun. Varasimme huoneen hotellista ja pöydän ravintola Teinistä. 
Käymme melko usein Turussa, ja siellä on kyllä loistava ravintolatarjonta. Teini oli meille uusi tuttavuus, ja pidimme siitä kovasti! Söin elämäni ehdottomasti parhaan Toast Skagenin, jonka juju oli sitruunankuorihillokkeessa, aivan loistavaa! Sää suosi meitä koko pääsiäisen, ja terassikausikin tuli avattua. Teinistä jatkoimme iltaa parissa lempipaikassani, ensin Tintån terassilla, ja sitten viiniravintola E. Ekblomin tunnelmallisessa kellarisalissa. 

Sunnuntaina aurinkoinen sää jatkui, ja lähdimme hotellilta kävelylle ja metsästämään brunssia. Päädyimme Aurajoen rantaan Tårgetiin, joka osoittautui loistavaksi valinnaksi! Nautimme brunssin terassilla, mutta ravintola näytti sisältä viihtyisältä ja tunnelmalliselta, tuonne palaamme varmasti vielä uudestaankin. Pääsiäinen oli sopiva tauko kaiken viimeaikaisen kiireen keskelle! Oli ihana nauttia yhteisestä ajasta ja hyvästä ruoasta sekä aurinkoisesta ja lämpimästä säästä. 

Töissä viimeiset päivät ovat olleet superkiireisiä, ja paperisotaakin on vielä jäljellä. Haikeaa mieltä ei ole vielä oikein tullut, tuntuu välillä, ettei kaiken kiireen keskellä ole vielä itsekään ymmärtänyt miten suuresta muutoksesta on kysymys. Toisaalta odotan kyllä innolla työharjoittelua ja kesätöitä matkailualueella, uuden oppiminen on aina kivaa, ja maaseutumatkailun opiskelu on tuntunut ihan mun jutulta! 

Yksi työpäivä enää jäljellä, lauantaina vielä viimeiset ihanat asiakkaat, sitten edessä on muuttoauton pakkaaminen ja uuden kodin laittaminen, jännää! Sitä ennen tosin vielä huominen amk-pääsykoe Porvoossa ja perjantaina koululle toteuttamaan ateriasuunnittelun paritehtävää, teemana Ahvenenmaa. Luvassa siis omenoita, kalaa, perunaa, ja tietysti Ahvenanmaan pannukakkua :)

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tarkkana kuin porkkana! Erityisruokavaliot

Tällä lähiopetusjaksolla olemme perehtyneet erityisruokavalioihin, olemme käyneet läpi laktoosittoman, maidottoman, munattoman ja gluteenittoman ruokavalion perusteet. Lisäksi olemme pohtineet gluteenittoman ja vilja-allergisen ruokavalioiden eroja, näissä täytyy olla tarkkana! Kaikissa erityisruokavalioissa, erityisesti gluteenittomassa, tärkeintä on ehdoton huolellisuus, samalla lusikalla tai mitalla ei oteta eri raaka-aineita, ja työvälineet ja -tasot pidetään puhtaina. Gluteenittomat tuotteet myös pitäisi valmistaa ensimmäisenä, tai erillisesti, ettei esim. venhäjauhopölyä pääse leijailemaan gluteenittomiin tuotteisiin.Vaikuttaa ihan simppeliltä, mutta kotona kun on tottunut "vähemmän välineitä, vähemmän tiskiä" mentaliteettiin, niin nyt täytyy yrittää olla erityisen huolellinen. Myös rakastamani puiset työvälineet saa unohtaa ammattikeittiössä, ja etenkin gluteenittomien tuotteiden kanssa niitä on syytä välttää, niiden puhdistaminen kun on huomattavasti hankalampaa kuin muovisten.

Tänään pääsimme keittiöön soveltamaan teoriaa käytäntöön. Gluteenittomat jauhot sekä soija- ja mantelimaidot olivat minulle itselleni entuudestaan vieraita, mutta hyvin kokkailu onnistui niilläkin, ja ruoat myös maistuivat pääsääntöisesti hyvältä. Gluteenittomista jauhoista valmistetut sämpylät ja soijamaidosta tehty puolukkariisi tosin maistuivat tottumattomalle hieman oudolta, mutta esimerkiksi piirakkapohjassa ja leivonnaisissa ei gluteenittomuutta olisi edes maistanut. Mantelimaito sopi hyvin jälkiruokiin ja maistui kahvinkin kanssa!

Menumme oli seuraavanlainen:

Broilerisalaatti (maidoton, munaton, gluteeniton)
Pastasalaatti (munaton, gluteeniton)
Munakasrulla (gluteeniton)
Suppilovahveropiirakka (maidoton, munaton, gluteeniton)
Porkkanarieskat (gluteeniton)
Tattarisämpylät (maidoton, gluteeniton)
Suklaapannacotta (maidoton, munaton, gluteeniton)
Puolukkariisi (maidoton, munaton, gluteeniton)
Aprikoosituorejuustokakku (munaton, gluteeniton)
Tattaritäytekeksit (maidoton, gluteeniton)


















Munakasrulla

Pohja:
3 munaa
5 dl maitoa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 dl riisijauhoa
0,5 dl hirssijauhoa
0,5 dl tattarijauhoa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl mustapippurirouhetta
50 g rasvaa sulana
Täyte:
150 g jauhelihaa
1 sipuli
1 pkt pekonia
1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
200 g tuorejuustoa (mielellään maustettu)
2 tl kuivattua basilikaa tai tuoreita yrttejä
0,5 dl persiljaa tai muita yrttejä
mustapippuria

Pinnalle:
1-2 dl juustoraastetta

Vatkaa munat ja puolet maidosta kevyesti kulhossa. Lisää suola, sokeri, mausteet ja jauhot. Lisää loppu maito ja sekoita tasaiseksi. Lisää viimeisenä sulatettu rasva. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle (50cm uunipannu). Paista 200c noin 30 minuuttia. Kumoa leivinpaperin päälle jäähtymään.

Valmista täyte ruskistamalla jauheliha, pekoni ja sipuli. Ota pois hellalta. Lisää aurinkokuivatut tomaatit, mausteet ja viimeisenä tuorejuusto. Tarkista maku. Levitä täyte levyn päälle ja kääri rullalle. Nosta takaisin uunipannuun ja lisää juustoraaste pintaan. Laita hetkeksi uuniin, kunnes juusto on sulanut.


Suppilovahveropiirakka

Pohja:
3,5 dl gluteenittomia jauhoja (esim. maissijauho + riisijauho + tattarilese)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä
1,5 dl kylmää vettä

Täyte:
1 iso sipuli
2 dl kuivattuja suppilovahveroita
2-3 dl porkkanaraastetta
suolaa
mustapippuria
timjamia kuivattuna
sokeria (pyöristää makua)
0,5 dl persiljasilppua
2 dl maidotonta ruokakermaa

Sekoita pohjataikinan kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja vesi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan tekeytyä sillä aikaa kun teet täytteen. Laita sienet likoamaan veteen. Hienonna sipulit ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi, kuullota hetki öljyssä. Sekoita sienet, sipulit ja porkkanaraaste sekä mausteet keskenään, lisää lopuksi ruokakerma. Painele taikina piirakkavuoan (halkaisija 27cm) pohjalle ja reunoille. Kaada päälle täyte ja paista 200c uunissa noin 25 minuuttia.

Porkkanarieskat ja tattarisämpylät



Munakasrulla ja suppilovahveropiirakka olivat omia suosikkejani, näitä tulee varmasti tehtyä jatkossa kotonakin. Jälkiruoat taas tyylilleni uskollisena unohdin kuvata, kun olin jo niin ruoan lumoissa! Ruokaa tuli syötyä yllinkyllin, ajomatkalla kotiin olikin pakko avata korkeavyötäröisten farkkujen napit! Tämä asia oli jo tosin unohtunut siinä vaiheessa kun parkkeerasin kadun varteen. Äkkiä vaan auton ovi kiinni ja autossa luikerellen napit kiinni, hah!

Kuukauden lopussa on edessä muutto Hattulaan. Helsinkiä voi kyllä tulla ikävä, mutta Kehä I:tä en jää kaipaamaan hetkeksikään! Bemmi olisi tarjoitus vaihtaa johonkin pikkuautoon, joka ei kiihdy yhtä nopeasti kuin minä, ja ehkäpä hyvä niin ;)

Tänään suoritimme hygieniapassikokeen. Kaikki läpäisivät testin, jes! Nyt saa sitten ihan luvan kanssa huseerata ammattikeittiössäkin. Seuraava stressin aihe onkin sitten anniskelupassikoe toukokuun loppupuolella, ateriapalveluiden näyttökokeesta puhumattakaan. Sitä ennen kuitenkin vielä toukokuussa muutama viikko työharjoittelua Aulangon Kievarissa. Voipi olla, että pääsen jo 1.5. vappulounaalle kaiken hulinan keskelle harjoittelemaan. Kivaa, ja aika jännääkin!