Aamukammassa tämän päivän jälkeen 11 piikkiä. Siis 11 työpäivää jäljellä tässä "entisessä elämässä". Muutto Parolaan häämöttää edessä, työharjoittelu ja kesätyöt odottavat, samoin muutamat amk-pääsykokeet. Tämä etäopiskelujakso on mennyt ei-niin-opiskeluntäyteisissä merkeissä. Onneksi olen saanut hyvissä ajoin palautettua englannin portfolion ja ateriapalveluiden kustannuslaskelmatehtävän, nyt olen vain vaihtelevalla menestyksellä tankannut hygieniapassikoetta ja pääsykokeita varten.
Olen hakenut Haaga-Heliaan opiskelemaan matkailualan restonimiksi, mutta täytyy myöntää, etteivät pääsykoekirjan sivut ole vielä kovinkaan kuluneet. Jos nyt käy niin iloisesti, että saan opiskelupaikan, aloitan opiskelut kuitenkin vasta syksyllä 2015. Maaseutumatkailun opiskelu on ollut todella mielenkiintoista, ja haluan haluan käydä koulutuksen ehdottomasti loppuun! Opiskelu on hyvin käytännönläheistä, ja sopiikin siksi erityisen hyvin sellaiselle, joka haaveilee omasta maaseutumatkailuyrityksestä.
Miksi sitten en ole saanut kirjoja avattua kovin ahkerasti? ...No, ne ihanat elukat, jotka aiheuttavat toisinaan harmaita hiuksia ja unettomia öitä. Mun ihana pikkuinen tuittupäinen kanimummoni siirtyi ajasta ikuisuuteen hyppelemään vihreämmille niityille. Viime viikolla käytin Ivanan eläinlääkärillä, ja diagnoosi oli juurikin se, mitä osasin odottaa: munuaiset ovat lähes täysin tuhoutuneet. Kanilla munuaisvikaa ei voi hoitaa, ja eläinlääkäri antoi Ivanalle kaksi viikkoa aikaa. Viikonlopun aikana sitten murehdin Ivanan vointia ja tarkkailin mummelin jokaista liikettä ja hengenvetoa. Ivana vetäytyi kovasti omiin oloihinsa eikä ollut enää oma kiukutteleva itsensä, ja normaalisti kaikkien ruoat varasteleva herkkusuu käänsi selkänsä jopa porkkanoille. Stressasin koko viikonlopun, kani kun ei osaa kertoa kivuistaan tai huonosta olostaan ja maanantaina varasin uuden ajan eläinlääkäriin. Aika oli siis tullut, ja tiistaina Ivana nukkui pois.
Ivana tuli meille syksyllä Helsingin Eläinsuojeluyhdistykseltä. Alusta asti oli selvää, että yhteiset päivämme ovat jo ennalta lasketut, ja virallisesti Ivana olikin meillä saattohoidossa. Silti luopuminen tuntui todella vaikealta, ja muutamat unettomat ja itkuiset yöt tulikin vietettyä. Ivana on viime syksynä löytynyt kadulta, joten sen aikaisemmasta elämästä ei ole tietoa. Yhteiset kuukautemme olivat Ivanan munuaisvian takia toisinaan yhtä pissasirkusta, mutta päivääkään en vaihtaisi pois, sillä tämä ihanan itsepäinen, kiukutteleva ja mieltään osoittava mummeli kyllä vei meidän sydämemme. Vaikka viimeiset päivät menivätkin itkiessä, enemmän saimme kuitenkin nauraa! En olisi uskonut, että kani voi ehdollistua jääkaapin oven aukeamisen ääneen, tai hypätä pöydälle varastamaan ruokaa lautaselta! Jos Ivana ei saanut tahtoaan läpi, sai omasta mielestään liian vähän ruokaa tai joutui omaan huoneeseensa väärään aikaan, edessä oli väistämättä lattiankaivamista, kippojen seinille paiskomista ja takajalkojen tömistelyä sisältävä raivari. Tämä tuittupää oli niiiiin mun kani! Hetken vain meidän luonamme, mutta ikuisesti ajatuksissamme <3.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti